Mutta ei ole salaisuus, etta Italian junat eivat ole luotettavia. No, tanaan minun vapaapaivanani on lakko. Junatyontekijoiden lakko ja junat eivat kulje. Siispa vapaapaiva Biellassa.
Piti keksia aamupaivalla suunnitelma B. Ja kylla, aamupaivalla. Vapaapaivanani halusin nukkua myohaan,kun kuulin junista.
Suunnitelma 2.0. Sain lainata isantaperheen pyoraa ja kuulin perheen isalta keskiaikaisesta kylasta 3-5 km kaupungin ulkopuolella. Pakkasin siis laukkuni; kamera, allergialaakkeet, puhelin, avaimet, aurinkorasva, passi ja rahat. Asu: mustat farkut, mukavat jalkoihin muotoutuneet vaaleaa nahkaa olevat jeesus-sandaalit ja violetti urheilutoppi.
Matka meni mukavasti, kiitos;kartan, suorien teiden ja selkeiden tieviittojen.
Kyla pisti historia-friikin sanottamaksi. Ei voinut olla miettimatta mita kaikkea kadut olivat todistaneet. Ne olivat olleet olemassa jo ennen Ranskan vallankumousta 1789. Tai maailmansodat ovat niille kivetyksille viela aika tuoreita juttuja. Kivet olivat niin vanhoja, etta ne nayttivat jo satoja vuosia sitten lopettaneet valittamisen siita kuka niiden paalle astuu. Jos kuvaisin keskiaikaista elokuvaa, tietaisin mihin menna.
Loputtomia pikkukivista koottuja polkumaisia katuja, jotka jakoivat samaa henkea hehkuvia matalia kivitaloja pikkuruisine ovineen. Muutamat parvekkeet oli koristeltu riippuvilla kukkaistutuksilla. Minulla tuli mieleen kylasta Shrek-elokuvat.
Muurit suojelivat kylaa vasymatta.
Kierreltyani helteessa kamera kadessa ja pyora tuettuna toisessa, paatin tuhlata rahojani jaateloon pienessa kahvilassa. En tunnistanut yhtakaan jaatelolaatua ja valitsin kahvilan menuusta randomisti jonkun tarjoilijan odottaessa. Melkein saman tien minulle tuotiin iso, vihrea ja jaahileita taynna oleva mehujaa. Se sopi taydellisesti janoon ja vasymykseen. Ja vihrea vari toi minulle taas mieleen Shrekin.
Sen ahmaistuani jatkoin matkaa vanhoille torneille. Nain paljon kyyhkyja taivaalla ja jain tornien viereen odottamaan sopivaa hetkea, jotta saisin ihanan kuvan taivaasta ja tornista, jossa olisi lentavia kyyhkysia taustalla. Odotustani ei palkittu.
Lahdin matkaan pyoralla kylan kirkolle. Siella kuvasin vain ulkona, koska tiesin sunnuntain olevan katolilaisille tarkea paiva ja en halunnut hairita ketaan isolla kamerallani ja turistin olemuksellani.
Sain varmasti hyvaa karmaa, koska loysin sen jalkeen tieni ulos tiheilta kaduilta paatielle helposti. Se vei pois kylasta ja kohti kaupunkia. Kaupungissa olisin halunnut kayda juomassa jotain kahvilassa tai jopa syomassa, mutta en oikein osannut lukita pyoraa, joten en halunnut jattaa sita.
Kotona join 4 lasia vetta ja ihmettelin talon hiljaisuutta perheen isalle. Han sanoi, etta pojat ovat poikkeuksellisesti nukkumassa.
Loppu-ilta menee vain rentoutuessa. Perhe lahtee ystaville syomaan ja itse paatin jaada kotiin. Teen taas asioita, joita en voi tehda, kun pojat ovat kanssani. Pesen rauhassa pyykkia niin saan puhtaita vaatteita alkavalle viikolle. Perhe kavi juuri kaupassa, joten ruokakomerot ovat taynna ja paasen vahan herkuttelemaan. Olen koneella ja suunnittelen tulevaa viikonloppua. Kayn kunnolla suihkussa ja hoidan kynsia.
Huomenna taas tyoviikko starttaa.
Vika viikko 18-vuotiaana elamassani.
Huh, mika vuosi ollut ja mika tarkeinta, en ikina olisi uskonut olevani au pairina Italiassa vuoden sisalla.
Ihmiset, jotka antavat tapahtumien ja olosuhteiden määrätä elämänsä kulun, elävät reaktiivisesti. He eivät ole elämänsä herroja, he vain reagoivat elämään.— Stedman Graham
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti