Ikionnellisuutta

No niin, mista aloittaisin. Voin vain sanoa, etta paljon on tapahtunut ja ihan itkettaa ajatellakin, etta olisin voinut missata taman kaiken. Se etta kevaalla vastasin kylla tuntemattomalla italialaiselle perheelele on ollut elamani parhaita paatoksia.
Lauantai-aamuna 19.7, minun 19-vuotissyntymapaivani, herasin kello 05.50. Olin laittanut kaiken valmiiksi: pakannut tavarat, valinnut vaatteet, kaynyt illalla myohaan suihkussa ja asetellut vaatteet ja meikit helposti otettaviksi. Valmistautumiseen noin 30 min ja sitten lahdin kavelemaan hiljaiseen, lampimaan italialaiseen aamuun. Kaduilla oli vain koiran ulkoiluttajia. Matka oli arvioitua pitempi ja olin junasemalla 7.03. Juna lahti 7.05 Novaran kaupunkiin. Ehdin junaan juosten aseman lapi. Istuin tyytyvaisena junassa. Lahdin etsimaan leimauslaitetta. En loytanyt mistaan sellaista. Matkasin koko matkan, n.1 tunnin, hermostuneena leimaamattomasta lipustani. Novarassa, kaupunki, josta en ollut edes ikina aikaisemmin kuullut, hypasin ulos junasta ja lahdin taas juoksemaan vilkuillen kaikkia mahdollisia valotauluja. Vaihtoaika oli merkitty netissa 8 minuutiksi ja juna oli Biellasta 2 minuuttia myohassa. Tuntemattomalla asemalla aikaa meni, mutta ehdin jalleen. Mutta tassa junassa, Alessandriaan matkalla oleva,konduktoori sattui juuri kohdalleni ennen kuin olin paassyt istumaan alas. Kaivoin vapisevin kasin kasilaukusta leimaattoman lippuni ( sama lippu koko matkalle) ja ojensin hanelle. Sielta se sitten tuli. Sanoja italiaksi ja lipun osoitus. Sanoin englanniksi olevani turisti, otin koiranpentuilmeen ja sanoin totuuden, etta en loytanyt leimauslaitetta ensimmaisesta junasta. Konduktoori katsoi minua oudosti ja sanoi leimauslaitteiden olevan laiturilla. Italiassa siis lippujen leimmauslaitteet ovat laitureilla. Tarkea tieto nain jalkikateen ajatellen. Han osoitti rannekelloaan ja ymmarsin, etta juna oli lahdossa nailla sekunneilla. Nappasin lipun hanelta ja santasin ulos junasta leimaamaan sen. Jatin kaiken junaan. Puhelin, rahat, kaikki tavarani. Leimasin lippuni ja ehdin takaisin junaan. Onneksi. Tajusin junassa kuinka lahella katastrofia olin. Minulla ei olisi ollut tuolla pikkukaupungin asemalla mitaan.
Matka Alessandrian kaupunkiin kesti myos tunnin. Alessandrian asema oli modernimpi ja minulla aikaa vaihtaa junaa 15 minuuttia.
Alessandriasta matkasin Genovaan ja se kesti noin 45 min. Genova, suurkaupunki, jota en ollut ennen nahnyt. Ensimmainen talla Italian matkallani. Rautatieasema oli suurempi kuin Helsingin. Odotin puoli tuntia ystavaani. Loysin hanet ja lahdimme etsimaan lahella sijaitsevaa hostelliamme.
Vietimme 2 paivaa Genovassa. Vierailimme paaaukiolla, kiersimme tarkeimmat rakennukset ulkoa ja kavimme kahdessa kirkossa sisalla. Paashoppailukato kulutettiin loppuun. En edes uskalla kertoa kuinka paljon kaytin rahaa. Shoppailusaldo oli: 2 toppia, shortsit, juoksupaita, korkkarit, koruja, laukku ja meikkeja. Ja kirja Genovasta. Soimme ravintoloissa pestoa, pastaa ja pitsaa. Lauantai-iltana lahdimme pitkan shoppailu - ja sightseeing-paivan jalkeen puoli 8 junalla laheiselle rannalle. Ystavani oli googlettanut Genovan parhaan rannan ja sinne sitten lahdemme. Ostimme pizzaa take  a way-paikasta ja soimme rannalla. Kerasin kirkkaasta vedesta kivia ja kahlasin ylareiteen asti. En viitsinyt uida, kun olen karsinyt vahan korva-ja kurkkukivusta. Ystavani ui kuitenkin. Junia ei enaa meennyt, kun lahdimme ja siksi otimme taksin. Valvoimme n. aamukolmeen hotellihuoneessa sovitellen vaatteita ja nauraen. Ja hostellimme edessa pyori nainen vahissa vaatteissa auotiella ja seurasimme ainakin tunnin ikkunasta taman prostituoidun toimintaa. Edestakas kavelya autotiella, hiusten heitttelya ja keimailua. Lopulta han sai asiakkaan, auto pysahtyi ja han hyppasi kyytiin. Ensimmainen kerta, kun nain prostituoidun toiminnassa.
Aamulla aamiaisen jalkeen takaisin kaupungille. Nahtavyyksia, pizzaa ja shoppailua. Lahdin 16.30 junalla Genovasta ja ystavani 16.55. Menin Alessandriaan asti taas junalla, mutta matkani ei lopulta paatynytkaan Biellaan.
Enemman sunnuntaista myohemmin. Tiivistettyna konsertti, juustoa, kavelya, autiotalo ja sadetta.
Italiassa voi vaihtaa maaranpaata hyvin nopeasti, jos tulee yllattavia kaanteita suunnitelmiin.

Huomenna Genovaan

Huomenna syntymapaiva Genovassa. Juna lahtee klo 07.05. Junaseikkailu.
Kuulette sitten myohemmin. Tanaan kesa on alkanut. Yli 30 astetta.

Toinen viikko loppumaisillaan

Nyt taas aikaa piipahtaa koneella. Tenniksen katsomista, vahan rusketusta, ei shoppailua, pastaa, univajetta, legoja, moniopolya, historiaa, mustelmia ja liian vahan kesavaatteita.
Siina paivitysta nailta paivilta.
Helteet ovat saapuneet Pohjois-Italiaan ja nyt on ollut pari paivaa pelkkaa helletta, 26-30 astetta.
Olen ollut katsomassa joka iltapaiva talla viikolla ainakin 3 tuntia kerrallaan poikien tennis-harjoituksia laheisessa kylassa. Mutta se on ollut rentouttavaa. Silloin saan vain levahtaa, katsoa poikien hauskan pitoa tenniskentan katsomossa. Seuranani ovat olleet poikien isovanhemmat, ihana vanha italialainen pariskunta, joka ei puhu englantia. Lisaksi olen tullut tutuksi kahdelle lapsiaan katsovalle aidille, jotka puhuvat vahan englantia.
Shoppailuun ei ole viela ollut aikaa, mutta se muuttuu syntymapaiva-viikonloppuna Genovassa. Olen siis lahdossa viettamaan syntymapaivaani 2 paivaksi Italian rannikolle, Genovan kaupunkiin. Lahden lauantain-aamuna junalla Biellasta. Kuulette matkastani myohemmin. Olen onnellinen, kun paasen perille, koska junamatkaan kuuluu 2 vaihtoa. Ja kun mina olen kyseessa, se ei voi menna mutkattomaksi. Mutta junaseikkailua Italiassa.
Rusketusta olen vahan saanut, erityisesti kasille. Jalat ovat skandinaavisen valkoiset, koska olen kayttanyt paljon farkkuja ja mustia strech-housuja.
Olen ollut katsomassa paikallista konserttia ja syomassa jalleen grillivoileipia yolla Alberton ja Gretan kanssa. Toisena iltana koin italialaiset kotibileet. Menimme heidan ystaviensa taloon kolmen ruokalajin illalliselle. Tulin huomanneeksi, etta italilaiset polttavat paljon. Kaikki polttivat paitsi Greta ja mina. Ja meita oli kahdeksan. Ja mitas muuta. Eilen Greta ja mina olimme kahvilassa. Cappuccinoa ja jaateloa. Han lahti lomalle Espanjaan, joten meidan piti hyvastella. Tapaamme Greta varmasti viela tassa elamassa.
Pojat loysivat kaapistaan monopolyn ja olemme pelanneet sita kahtena paivana perakkain monta tuntia. Tonttien nimet ovat tietysti Rooman katuja.
Eilen illalla menimme perheen kanssa iltakymmenelta jaatelolle keskustaan. Aitoa italialaista jaateloa ja kavelya perheen kanssa vanhan kaungin kaduilla hamarien lamppujen valaisemina. Italialainen ilta. Kysyin jaatelopaikassa perheen aidilta mita han suosittelee. Han suositteli suklaajaateloa, jossa on vahan kirsikkaa ja pippuria. Sanoin kylla. Myyja katsoi epaillen ja kysyi olenko varma. Ensimmainen halytyskello. Nyokkasin varmana ja ylpeana kokeilustani. Han kysyi haluaisinko maistaa vahan ensin. Sanoin ettei se ole tarpeen. Toisen halytyskellon olisi pitanyt soida.
Pippuri maistui hyvin vahvasti. Tunne oli outo, koska jaatelo oli kylmaa tietysti ja silti suutani kuumotti. Kuin supervahvan meksikolaisen ruuan jalkeen. Joten jalleen unohtumaton ilta. Pohjois-Italian pienessa Biellan kaupungissa, vanhassa kaupunginosassa, yon pimeydessa kadulla mina, italialainen perheeni ja vanha jaatelonmyyja nauramme minulle. Suklaajaatelo lensi roskiin n. 10 ensimmaisen lusikallisen jalkeen. Oikeasti en voinut syoda sita edes suomalaisella sisulla.
Huomenna vika paiva 18-vuotiaana. En haluaisi viettaa sita missaan muualla kuin taalla taman perheen luona. Olen onnellisempi kuin pitkiin aikoihin.

Kuvia kotikaupungista

Vuoriseikkailu kuvia Alpeilta

Vapaapaiva

Suunnitelma A oli lahtea tana aamuna klo 7.05 junalla Italian rannikon suurkaupunkia, Genovaa kohti. Ja tavata siella myos au pairina tyoskenteleva ystavani.
Mutta ei ole salaisuus, etta Italian junat eivat ole luotettavia. No, tanaan minun vapaapaivanani on lakko. Junatyontekijoiden lakko ja junat eivat kulje. Siispa vapaapaiva Biellassa.
Piti keksia aamupaivalla suunnitelma B. Ja kylla, aamupaivalla. Vapaapaivanani halusin nukkua myohaan,kun kuulin junista.
Suunnitelma 2.0. Sain lainata isantaperheen pyoraa ja kuulin perheen isalta keskiaikaisesta kylasta 3-5 km kaupungin ulkopuolella. Pakkasin siis laukkuni; kamera, allergialaakkeet, puhelin, avaimet, aurinkorasva, passi ja rahat. Asu: mustat farkut, mukavat jalkoihin muotoutuneet vaaleaa nahkaa olevat jeesus-sandaalit ja violetti urheilutoppi.
Matka meni mukavasti, kiitos;kartan, suorien teiden ja selkeiden tieviittojen.
Kyla pisti historia-friikin sanottamaksi. Ei voinut olla miettimatta mita kaikkea kadut olivat todistaneet. Ne olivat olleet olemassa jo ennen Ranskan vallankumousta 1789. Tai maailmansodat ovat niille kivetyksille viela aika tuoreita juttuja. Kivet olivat niin vanhoja, etta ne nayttivat jo satoja vuosia sitten lopettaneet valittamisen siita kuka niiden paalle astuu. Jos kuvaisin keskiaikaista elokuvaa, tietaisin mihin menna.
Loputtomia pikkukivista koottuja polkumaisia katuja, jotka jakoivat samaa henkea hehkuvia matalia kivitaloja pikkuruisine ovineen. Muutamat parvekkeet oli koristeltu riippuvilla kukkaistutuksilla. Minulla tuli mieleen kylasta Shrek-elokuvat.
Muurit suojelivat kylaa vasymatta.
Kierreltyani helteessa kamera kadessa ja pyora tuettuna toisessa, paatin tuhlata rahojani jaateloon pienessa kahvilassa. En tunnistanut yhtakaan jaatelolaatua ja valitsin kahvilan menuusta randomisti jonkun tarjoilijan odottaessa. Melkein saman tien minulle tuotiin iso, vihrea ja jaahileita taynna oleva mehujaa. Se sopi taydellisesti janoon ja vasymykseen. Ja vihrea vari toi minulle taas mieleen Shrekin.
Sen ahmaistuani jatkoin matkaa vanhoille torneille. Nain paljon kyyhkyja taivaalla ja jain tornien viereen odottamaan sopivaa hetkea, jotta saisin ihanan kuvan taivaasta ja tornista, jossa olisi lentavia kyyhkysia taustalla. Odotustani ei palkittu.
Lahdin matkaan pyoralla kylan kirkolle. Siella kuvasin vain ulkona, koska tiesin sunnuntain olevan katolilaisille tarkea paiva ja en halunnut hairita ketaan isolla kamerallani ja turistin olemuksellani.
Sain varmasti hyvaa karmaa, koska loysin sen jalkeen tieni ulos tiheilta kaduilta paatielle helposti. Se vei pois kylasta ja kohti kaupunkia. Kaupungissa olisin halunnut kayda juomassa jotain kahvilassa tai jopa syomassa, mutta en oikein osannut lukita pyoraa, joten en halunnut jattaa sita.
Kotona join 4 lasia vetta ja ihmettelin talon hiljaisuutta perheen isalle. Han sanoi, etta pojat ovat poikkeuksellisesti nukkumassa.
Loppu-ilta menee vain rentoutuessa. Perhe lahtee ystaville syomaan ja itse paatin jaada kotiin. Teen taas asioita, joita en voi tehda, kun pojat ovat kanssani. Pesen rauhassa pyykkia niin saan puhtaita vaatteita alkavalle viikolle. Perhe kavi juuri kaupassa, joten ruokakomerot ovat taynna ja paasen vahan herkuttelemaan. Olen koneella ja suunnittelen tulevaa viikonloppua. Kayn kunnolla suihkussa ja hoidan kynsia.
Huomenna taas tyoviikko starttaa.
Vika viikko 18-vuotiaana elamassani.
Huh, mika vuosi ollut ja mika tarkeinta, en ikina olisi uskonut olevani au pairina Italiassa vuoden sisalla.

Ihmiset, jotka antavat tapahtumien ja olosuhteiden määrätä elämänsä kulun, elävät reaktiivisesti. He eivät ole elämänsä herroja, he vain reagoivat elämään. — Stedman Graham

Eka viikko ollut au pair-viikoista ehka raskain

Nyt on 5 tyopaivaa ohi ja paljon on tapahtunut. Naurun, ylpeyden ja tuskan hetkia.

Italialaista tunteikasta elamaa siis.
Tana viikkona perheen aiti on siis ollut tyomatkoilla ja perheen isa tehnyt pitkia tyopaivia iltaseitsemaan ja kahdeksaan. Onneksi voin kertoa, etta he korvaavat minulle taman viikon kokonaan vapaalla viikonlopulla 19. ja 20.paiva. Eli voin pitaa ensi sunnuntain eli ylihuomisen vapaana ja silti saada siita seuraavan viikonlopun kokonaan vapaaksi. Aitini sanoo aina, etta asioilla on tapanana jarjestya. Ja olen tuon kylla ansainnut. 5 paivaa, jokaisena niista 9-10 tuntia lasten kanssa. Pelaamista, leikkimista, jalkapalloa, sulkapalloa, treenien katsomista, kokkausta, siivousta, haavojen puhdistusta, laksyjen tekoon kehottamista, pyykkaysta ja kaikki tama muulla kuin omalla aidinkielella.
Mutta nyt minulla oli aikaa olla vahan koneella. Puhuin vanhempieni  ja ystavien kanssa Skypella seka paivitin tietojani Suomesta Iltalehden uutisotsikoilla.
Olen edelleen tyytyvainen, etta lahdin au pairiksi. Tama on sellaista tyota, jossa kunnioitus ja laheisyys pitaa ansaita. Vaikka olet hyvantahtoinen ja istut kauniisti hiljaa, kun pojat leikkivat ja huolehdit, etta heille ei satu mitaan pahaa, olet kuitenkin yhta ulkopuolinen kuin kala aavikolla. Joka hikitippa, jonka tiputan jalkapalloa pelatessa, tuo minut lahemmas poikia. Lapset tietavat milloin aikuiset yrittavat tosissaan ja on ajatuksiaan myoten lasna. Tiukkuutta ja auktoriteetteja pitaa synnyttaa olemalla oikeissa tilanteissa tiukka. Kuten mina laksyjen teossa. Tanaan ramppasin ainakin 10 kertaa keittiosta tiskien laiton keskelta vahtimaan ja kaskemaan poikia. Pelkojen hetkella olla rauhallinen ja vastuunottaja. Taalla myrskysi kovasti tiistaina kai, en muista paivaa enaa, ja talosta menivat sahkot. Mina ja kolme pienta poikaa taysin pimeassa. Mutta kiitos teknologian, olin asentanut taskulamppu-sovelluksen puhelimeeni.
Ja myos itse vaatia lapsilta. Olen hukannut avaimeni jo useasti ja aina pyytanyt lapsia avuksi etsintoihin. Silloin he tuntevat itsensa tarpeellisiksi.
Jokainen aito nauru on tarkea.
Mutta kipuakin on ollut. Potkaisin yhtena paivana jalkapallon peluussa niin kovaa kiveen, etta isovarpaan kynsi lahti kokonaan. Toinen isovarvas joutui myos luopumaan kynnestaan, kun vain kompelyyttani kaaduin pihalla. Jalkojen lihakset ovat arat vaellusreissusta ja palaneissa olkapaissa on nyht ihon kuoritumis aika. Mutta naiden takia pojat puhuvat minulle paiva paivalta enemman, pelaavat mielellaan kanssani, minulla on unohtumattomia muistoja ja perheen isa katsoo aina ylpeasti kun puhumme vaellusreissusta. Ja ai niin, ainakin olkapaat ovat ruskettuneet kohta.
Mutta sunnuntaina olen varmasti menossa joko Torinoon tai Milanoon. Katsoin juuri netista Milanoon meno-paluu junalippuja ja matkaa on vain 1 h 40 min ja hinta n. 9 euroa.
Junaliput Venetsian keskustan rautatieasemalle ovat n. 40 euroa meno-paluu ja matkaa 4-5 tuntia. Toteutuisipa matkani...Kaksi yota Venetsiassa olisi upeaa. Olen kaynyt kerran 6 tunnin retkella ja paikka vei sydammeni. Historiafriikkina ajatuskin yon viettamisesta Venetsiassa antaa ihanan pyrahdyksen sydammeen. Rooman kaltaiseen jattikaupunkiin en aio edes kajota yhden tai kahden paivan takia. Arvostan paikkaa liikaa. Sitten kun naen sen, haluan viettaa siella ainakin viikon loman.
Toivottavasti matkajarjestykseni olisi tama: ensi sunnuntaina Milano tai Torino, sitten seuraavana viikonloppuna Venetsia ja sitten Genova.
Mutta tarkein ja parhain kokemus on elamaa italialaisen perheen arkea 5 viikkoa. Kokemus, joka ei ikina unohdu. Ihmisen pitaa vieda itsensa mukavuusalueensa ulkopuolelle, koska usein siella odottaa jotain itsensa ylittamisen arvoista.


"Paina mieleesi joka hetki nakymattomalla kameralla, koska mina hetkena tahansa joku voi pudottaa Nutella-purkin lattialle"  - Emmi Tieva

Normaali tyopaiva

Tanaan on ollut tyypillinen tyopaiva. Herasimme poikien kanssa puoli 9 aikoihin ja soimme aamupalaa. He soivat jugurttia ja mina leipaa. Sen jalkeen leikimme legoilla yli tunnin. Sitten menimme ulos kuumuuteen pelaamaan jalkapalloa, pojat italialaisille tyypillisesti ovat hulluna jalkapalloon ja pitavat pienia Italian jalkapallojoukkueen paitoja.
Lounaan aika koitti yhdelta, kuten aina ja kokkasin pastaa ja tomaattikastiketta. Eilis-illasta oli jaanyt myos pari palaa omelettia. Nyt on opiskelun aika; poikien taytyy kirjoittaa joka paiva yksi sivu italiaksi siita mita he ovat tehneet seka lukea puoli tuntia jotain kirjaa. Vanhemmat todella haluavat kehittaa lapsiaan ja tukea heidan oppimistaan kesallakin.
Opiskelun jalkeen menemme kavelylle ja he toimivat oppainani. Saan taas valokuvattavaa.
Uusi ystavani Greta lahetti tekstiviestin, etta han ja Alberto ovat menossa Torinoon perjantaina ja pyysi minua mukaan. Toivon, etta paasen nakemaan taman ihanan historiallisen suurkaupungin, koska minulla on perjantaina tyopaiva ja paasen lahtemaan vasta kuuden tai viiden jalkeen.
Nettiyhteytta puhelimeen tai tablettiin ei viela ole. Yritan edelleen ratkaista ongelmaa.
Uusin vastoinkayminen on puhelimen laturi,joka on liian pieni Italian pistorasioihin. Jumalan kiitos minulla oli mukana sellainen laturi, josta saa sen paan irti ja voin ladata puhelintani aina, kun olen koneella.
Au pairina olo on edelleen mielekasta, olen onnellinen, etta lahdin. Kiitos paahanpistosta joskus maaliskuussa. Lapset puhuvat minulla paiva paivalta enemman.
Keskiviikko-iltana menen Alberton, Gretan, heidan ystaviensa ja muutaman muun au pairin kanssa syomaan ravintolaan.
Tyoskentelen varmaan ensi viikonloppuna molemmat paivat, jotta saan jonkun viikonlopun taysin vapaaksi. Olen suunnitellut mielessani kahden paivan matkaa Venetsiaan.

Kaupunkikierros

Takaisin sightseeing-kierrokselta. Kiertelin kaupunkia, join cokiksen pikkukahvilassa ja valokuvasin paljon.
Kiertelin kuumuudessa 4 tuntia ja kavelin takas kotiin. Perhe lahti kaymaan kaupungin ulkopuolella, joten olen nyt yksin kotona. Ruuaksi risottoa jaakaapista.
Ajattelin lahtea kohta eri suuntaan juoksulenkille. Lihakset ovat vahan kipeat eilisesta ja koroissa kiertelysta tanaan, mutta niin ne vetristyy, kuten on tulluki. Iltapaivalla ilma on vahan viilentynyt.
Huomenna tyopaiva.

Japanilaisia,legoja, pastaa, pizzaa ja vuoriseikkailua

Vihdoinkin nettiyhteys. Valitan, etta ette ole voineet saada tietoja alkupaivistani. Heidan WIFI:nsa ei toimi viela puhelimessani, joten blogin paivitys ja whatsapp eivat onnistu viela. Nyt on eka vapaa paivani ja uskaltauduin kysya heidan tietokonetta kayttooni. Huomaatte varmaan eraan kirjaimen puuttumisen heidan italialaisesta tietokoneestaan, jota tarvitsisin...
Aloitan alusta.
Lentokentalla lahtopaivana en voinut syoda mitaan, jannitti niin paljon. Ostin vain vetta lentokentalta. Ja suomalaista suklaata lapsille, Fazeria tietenkin. Porttini oli 27 ja istumapaikkani 27A. Kun on kyse minusta, aina sattuu jotain koomista. Jos olisin herkempi enka voisi nauraa elamalle, pysyisin varmaan kotona. Mutta jo portilla ihmettelin miksi japanilaisia on menossa hyvin paljon Milanoon Helsingista. Kun paasin istumapaikalleni,kone vain tayttyi japanilaisista. Odotin pelolla ja hiki otsalla kapteenin puhetta ja varmistusta siita etta lennamme Milanoon. Pelkasin menneeni Tokion koneeseen. Sellaista voisi sattua juuri minulle. Soittaisin isantaperheelleni olevani matkalla Japaniin, tulen niin pian takaisin kuin mahdollista. Onneksi tata ei tapahtunut. Vieressani istui penkkirivilla mummo ja hanen lapsenlapsensa. Sain tottua lapsiin jo koneessa.
Aurinkoisessa Milanossa oli vastassa 27 asteen kuumuus, kahvin tuoksu, tyylikkaat italialaisherrat ja isantaperheeni isa. Aiti ja lapset olivat jaaneet kotiin, koska he olivat lentaneet samana paivana lomalta kotia. Isa oli alusta alkaen hyvin mukava ja tulimme hyvin juttuu.Ei yhtaan kiusallista, puhuimme koko tunnin ajomatkan. Pidin keskustelua ylla kyselemalla kaikkea mahdollista ja tietenkin halusin antaa mahdollisimman avoimen ja rennon kuvan itsestani vaikka olin jannityksesta sekaisin. Se toimi hyvin, kaksi paivaa on mennyt ja tulen varmasti koko perheesta parhaiten juttuun perheen isan kanssa. Olemme jutelleet kaikesta mahdollisesta: Suomen ja Italian eroista, politiikasta, mafiasta, urheilusta, hanen tyostaan,minun elamastani,historiasta ja hyvin paljon Suomen saasta.
Saavuimme kotia ja lapset ja aiti ottivat lampimasti vastaan. Leikimme poikien kanssa legoilla vahan aikaa, sitten illallinen (mozarella-pastaa) ja nukkumaan. Olin kuoleman vasyny.
Ensimmaisena tyopaivana eli viime perjantaina vanhemmat lahtivat toihin aikaisin aamulla ja jain lasten kanssa.Koko paivan satoi, joten legoilla leikkiminen jatkui. Lounaaksi kokkasin tomaattikastikkeen ja pastaa. Isa tuli syomaan lounasta toista. Neljan aikaa aiti tuli toista ja haki pojat heidan rullaluistelu harjoituksiinsa. Lahdin mukaan katsomaan. Ai niin pojat ovat siis 10-, 8- ja 6-vuotiaita.
Illasta toisena paivana tuli hauskempi ja kivempi kuin olisin ikina uskonut kuvitella. Perheen isa mainitsi vain ohimennen, etta heidan eli vanhempien englannin kielen opettaja (jossain aikuisopistossa varmaankin) on nuori ja tapaa ystaviensa kanssa joskus heidan au pairejaan.Sanoin etta olisin kiinnostunut tapaamaan.
Taalla olen ottanut taktiikan sanoa kaikkeen kylla. Kaikki mita elama heittaa eteesi on kohdattava ja silla on joku tarkoitus. Kun leikimme legoilla poikien kanssa, sain tekstiviestin tuntemattomasta numerosta. Se oli se englannin opettaja ja halusi tietaa haluisinko lahtea tanaan ulos pitamaan hauskaa. Ja siis hanen nimensa on Alberto ja hanen paras ystavansa Greta. He tulisivat hakemaan puoli kymmenen minut talon portilta autolla. Kylla, kylla lahden. Kerroin vanhemmille ja he olivat iloisia etta haluan tavata Alberton ja Gretan. Siispa syotyani pikaillallisen perheen kanssa, nappasin laukkuni ja lahdin Italian yohon  tuntemattomien italilaisten kanssa. Ja onneksi lahdin. Menimme hienostuneeseen baarin,mika oli upeasti sisustettu ja joimme teeta. Kylla, se oli baari, joka oli erikoistunut teehen.Ensimmaista kertaa absolutisti ei tuntenut oloaan epamukavasti. Tama oli taas niita kohtalon johdatuksia, joihin pitaa tarttua. Ei voi tietaa mita tapahtuu. Heidan kaksi ystavaansa, poika ja tytto, liittyivat viela seuraan. Ei kielimuureja, puhuimme englannilla valomerkkiin asti. En olisi uskonut, etta  talla matkalla saan ystavia tai joskus elamassani olen pienessa italilaisessa kaupungissa Alppien laheysyydessa ja istun yon pimeyteen asti baarissa nauraen silmat irti juoden teeta. Kun valomerkki tapahtui ja meidan piti lahtea, hyppasimme autoon ja ajoimme syomaan. Pieni grilli keskustassa, josta sain lampimia voileipia. Sanoin kokeilevani mita tahansa ja he valitsivat minulle tyypillisen lihataytteisen oljyisen leivan. Ihanaa.
Grilliruokaa parkkipaikkalla.
Sen jalkeen he ajoivat minut kotia ja sovimme tapaavamme parin paivan paasta. Kello oli lahelle yksi yolla, kun tulin kotia. Tormasin perheen isaan, kun avasin oven. Han ihmetteli miksi tulin niin aikaisin. Italilaiset. Yoelajien kansa. Han kertoi, etta han ja vanhin poika menevat huomenna vaeltamaan Alpeille ja haluaisivat minut mukaan. Kylla.
 Olen korkean paikan kammoinen, mutta tama on sekkailu. Siis lahdin.
Heratys eilen 6.15, valmistautuminen ja starttasimme pihasta autolla klo 7. Puolentoista tunnin ajomatka kylaan, joka oli aivan Sveitsin rajalla. Siella tapasimme isan kaksi tuttua opasta ja lahdimme vaeltamaan Cognen kylasta. Minulla oli violetti urheilutoppi, mustat juoksuhousut, vaellusreppu heilta ja samoin kengat. Isa sanoi minulle vaeltavamme 4 tuntia yhteensa ja koko ajan ylospain. Onneksi minulla oli vaelluskokemusta. Maisemat matkalta ylos, vuoren huipulla ja eri reitilla alas olivat majesteettisia. En edes aloita kuvailemaan Alppeja. Googlettakaa.
Matka oli kuitenkin pitempi. Paljon. Meilta meni noin 4-5 tuntia paasta ylos. Matka oli paljon pidempi,kuin oppaat olivat antaneet ymmartaa. Lapi metsapolkujen, koskien, koko ajan jyrkkien rinteiden etukumarassa asennossa ja viimeisen tunnin aikana lapi lumen. Huipulle lahestyessa ohitimme pienia jarvia, jotka olivat muodustuneet sulaneesta lumesta. Lapi lumen kahlasimme aikamme (kesavaateissa tietysti) ja aurinko porotti koko paivan.Elamani raskaimpia ja parhaimpia kokemuksia.Valilla olin hiesta marka ja ihoa poltti aurinko, lihakset olivat kipeita alusta alken ja tiesin etta viela oli useita tunteja jaljella. Kun lumi alkoi, ilma ei ollut kuitenkaan kylma, joten vain jalat olivat viimeisen 2 tunnin ajan kosteita ja kylmia kylmista kallioista,jaasta, jaakylmasta vedesta ja tietysti lumesta.
Kun olimme huipulla, no...ehka mietelause sopii tahan.
"Elamaa ei mitata hengenvedoissa, vaan niissa hetkissa, kun henki salpautuu."
Valokuvia on noin 200, laitan niita tanne myohemmin. Istuskelimme ja soimme huipulla noin tunnin. Olimme noin 4 kilometrin korkeudessa. Sitten alkoi pahin osuus. Laskeutuminen. Ja tassa tulee taas se komedia, joka loytaa aina tiensa elamaani. Oppailla oli vain 70-luvulla tehty kartta. Reitti,jota pitkin meidan piti laskeutua, ei ollut enaa olemassa.
Nama ammatilaiset sanoivat, etta menemme sitten vain vuoren rinnetta alsa vaikka reittia ei ole. Jyrkka ei kuvaa tarpeeksi hyvin rinnetta. Kaaduin 4 kertaa kiville matkalla alas. Mutta voinpahan sanoa laskeutuneeni puolijuoksulla vuoren sivun alas. Kun paasimme rinteen alas, alkoi yli 2 tunnin kavely rivakasti suoraa tieta, kallioita, asfalttia ja metsapolkuja alas kylaan.
Perilla noin 8-9 tunnin vaelluksen jalkeen ja 30 kilometria vaeltaneena.
Menimme kahvilaan ja join cokiksen melkein yhdella kulauksella. Meilla ei ollut niin paljon vetta mukana, kuin olisimme tarvinneet. Jalkani olivat sanoinkuvaattomat.
Koko matkan perheen isa oli niin pahoillaan ja huolissaan minusta, koska han ei ollut tiennyt oppaiden reittia ja sen pituutta. Mutta koko vaelluksen aikana minua lammitti kuinka ihailevasti han katsoi minua, kun pysyin samassa tahdissa heidan oppaiden kanssa, en valittanut vasymyksesta, hymyilin vain maisemille, en ollut kylmissani lumessa,kun he olivat totaalisen jaassa. Sanoin sen johtuvan suomalaisuudesta, olemme tottuneet hyvin kylmaan. Ja sen vuoren rinteen alas tulo. Vaikka kaaduin, heti ylos vaan. Ja sain matkan aikana hyvan yhteyden vanhimpaan poikaan, han puhui minulle nyt paljon enemman. Tunnen vastuun taakan kehittaa heidan englantiaan. Ihanaa oli kun, viela illallakin isa ylisti vahvuuttani. Sanoin autossa hanelle, ettei hanen tarvitse tuntea syyllisyytta. Han antoi minulle hauskan paivan, unohtumattoman seikkailun Alpeilla ja upean kokemuksen. Poika nukkui automatkan takaisin. Isa ja mina puhuimme vaelluksesta, Suomesta ja alkoholismista: iso ongelma myos kuulemma Italiassa.
Illalla tekstailin Alberton ja Gretan kanssa, he olivat kaupungin ulkopuolella,joten soin perheen kanssa ja menin aikaisin nukkumaan. Taalla aikaisin huom, puoli 1. Lapset menivat myohemmin. Illalliseksi pizzaa ja pastaa.
Tana aamuna herasin kahdeksalta, laittaudun ja menin aamiaiselle. Meikkivoiteen levitys kesti vahan kauemmin,koska kasvoni paloivat eilen ja olkapaat. Laitoin eilen aurinkovoidetta, mutta valkoiselle skandinaaviselle iholleni helle ja lumen heijastavuus olivat liikaa. Ei kuitenkaan pahoja vammoja, ei sattunut nukkua eika iho ole repaleinen. Olen aikamoinen sarja-palaja ja olen kokenut paljon pahempiakin tuskia.
Nain paljon on tapahtunut kahdessa paivassa, en edes olisi uskaltanut unelmoida tallaisesta.
Nyt pois koneelta, on eka vapaa paivani.
Ai niin, alennusmyynnit alkoivat eilen. Biellassa on Pradan, Guccin ja Fendin outlet.
Ei nettiyhteytta puhelimessa eika karttaa. Tuntematon Biellan kaupunki.
Vanhemmat sanoivat, etta voin tehda mita tahansa tanaan.
Kylla, niin teenkin.

"Carpe diem".
Tartu hetkeen.

Noin 22 tuntia lähtöön

Passi, lentoliput, tarvittavat paperit   TSEK
Vaatteet TSEK
Laukut TSEK
Lasten nimet opeteltu TSEK
Isäntäperheen lahjat TSEK
Aurinkolasit TSEK
Lääkkeet ja ensiapupakkaus TSEK
Reseptikirja TSEK
Parhaat ystävät hyvästelty TSEK
 Elektroniikka: Kamera, sen laturi, usb-johto, ekstra-muistikortit, tabletti, puhelimen laturi TSEK


NOT TSEK YET:
- Kosmetiikka : kaikki kasattu, mutta pakkaus vasta aamulla, kun on laittauduttu
-Kengät kuivumassa vielä...ehkä pitää laittaa märkinä laukkuun, olis voinu pestä aikasemmin...
-Vaatteet huomiselle: vaihtoehdot silitetty, mutta viimeinen valinta aamulla
-Äidiltä rahansiirto tililleni

Vika päivä Suomessa

Heräsin tänään vähän vaille 8, yritän totutella alkavaan työrytmiin. Näin kesälomalaisena olen herännyt yleensä siihen aikaan, kun työmyyrät syövät lounasta. Keitin kupin teetä ja menin koneelle. Lähetin äitini sähköpostiin liitteita, jotta hän voisi tulostaa ne minulle matkalle mukaan. Haluan kopiot varmuudeksi mukaan asiakirjoista, joita isäntäperheeni on minulta vaatinut kevään aikana. Todistuksen englanniks tyhjästä rikosrekisteristä, matkavakuutuksesta, minun terveystodistukseni ja työsopimus. Näissä asioissa ei voi olla liian tarkka.
Pakkaus on loppusuoralla. Eilen silitin kaikki vaatteet ja laitoin matkalaukkuun. Pesemäni kengät vielä kuivuvat kylpyhuoneessa. Tänään vain pikkuasioita; kirjastosta kirjoja, hygieniatarvikkeet, puhelinnumeroiden vaihtoa isäntäperheen kanssa, lentolipun tulostus...
Ja parhaiden ystävien hyvästely.
Kirjoitin eilen illalla sähköpostia isäntäperheeni äidille vielä kaikesta, että olen valmis, melkein pakannut ja miten löydän teidät lentokentältä. Hän oli vastannut, kun tulin nyt aamulla koneelle ja äidillisesti käski olla huolehtimatta, kenttä ei ole kuulemma hirveän iso, he pitelevät kylttiä minun nimelläni ja ehdottivat, että laitan lentokentän wifin päälle heti kun vaan mahdollista niin voimme tekstailla whatsapilla heti tarvittaessa. Ja käskivät nauttia Alppien maisemasta lentokoneesta. Lentopelkoisena katsotaan mikä fiilis on ylittää Euroopan korkein vuoristo.
Pitäisiköhän käydä saunassa vielä tänään?