Nyt on 5 tyopaivaa ohi ja paljon on tapahtunut. Naurun, ylpeyden ja tuskan hetkia.
Italialaista tunteikasta elamaa siis.
Tana viikkona perheen aiti on siis ollut tyomatkoilla ja perheen isa tehnyt pitkia tyopaivia iltaseitsemaan ja kahdeksaan. Onneksi voin kertoa, etta he korvaavat minulle taman viikon kokonaan vapaalla viikonlopulla 19. ja 20.paiva. Eli voin pitaa ensi sunnuntain eli ylihuomisen vapaana ja silti saada siita seuraavan viikonlopun kokonaan vapaaksi. Aitini sanoo aina, etta asioilla on tapanana jarjestya. Ja olen tuon kylla ansainnut. 5 paivaa, jokaisena niista 9-10 tuntia lasten kanssa. Pelaamista, leikkimista, jalkapalloa, sulkapalloa, treenien katsomista, kokkausta, siivousta, haavojen puhdistusta, laksyjen tekoon kehottamista, pyykkaysta ja kaikki tama muulla kuin omalla aidinkielella.
Mutta nyt minulla oli aikaa olla vahan koneella. Puhuin vanhempieni ja ystavien kanssa Skypella seka paivitin tietojani Suomesta Iltalehden uutisotsikoilla.
Olen edelleen tyytyvainen, etta lahdin au pairiksi. Tama on sellaista tyota, jossa kunnioitus ja laheisyys pitaa ansaita. Vaikka olet hyvantahtoinen ja istut kauniisti hiljaa, kun pojat leikkivat ja huolehdit, etta heille ei satu mitaan pahaa, olet kuitenkin yhta ulkopuolinen kuin kala aavikolla. Joka hikitippa, jonka tiputan jalkapalloa pelatessa, tuo minut lahemmas poikia. Lapset tietavat milloin aikuiset yrittavat tosissaan ja on ajatuksiaan myoten lasna. Tiukkuutta ja auktoriteetteja pitaa synnyttaa olemalla oikeissa tilanteissa tiukka. Kuten mina laksyjen teossa. Tanaan ramppasin ainakin 10 kertaa keittiosta tiskien laiton keskelta vahtimaan ja kaskemaan poikia. Pelkojen hetkella olla rauhallinen ja vastuunottaja. Taalla myrskysi kovasti tiistaina kai, en muista paivaa enaa, ja talosta menivat sahkot. Mina ja kolme pienta poikaa taysin pimeassa. Mutta kiitos teknologian, olin asentanut taskulamppu-sovelluksen puhelimeeni.
Ja myos itse vaatia lapsilta. Olen hukannut avaimeni jo useasti ja aina pyytanyt lapsia avuksi etsintoihin. Silloin he tuntevat itsensa tarpeellisiksi.
Jokainen aito nauru on tarkea.
Mutta kipuakin on ollut. Potkaisin yhtena paivana jalkapallon peluussa niin kovaa kiveen, etta isovarpaan kynsi lahti kokonaan. Toinen isovarvas joutui myos luopumaan kynnestaan, kun vain kompelyyttani kaaduin pihalla. Jalkojen lihakset ovat arat vaellusreissusta ja palaneissa olkapaissa on nyht ihon kuoritumis aika. Mutta naiden takia pojat puhuvat minulle paiva paivalta enemman, pelaavat mielellaan kanssani, minulla on unohtumattomia muistoja ja perheen isa katsoo aina ylpeasti kun puhumme vaellusreissusta. Ja ai niin, ainakin olkapaat ovat ruskettuneet kohta.
Mutta sunnuntaina olen varmasti menossa joko Torinoon tai Milanoon. Katsoin juuri netista Milanoon meno-paluu junalippuja ja matkaa on vain 1 h 40 min ja hinta n. 9 euroa.
Junaliput Venetsian keskustan rautatieasemalle ovat n. 40 euroa meno-paluu ja matkaa 4-5 tuntia. Toteutuisipa matkani...Kaksi yota Venetsiassa olisi upeaa. Olen kaynyt kerran 6 tunnin retkella ja paikka vei sydammeni. Historiafriikkina ajatuskin yon viettamisesta Venetsiassa antaa ihanan pyrahdyksen sydammeen. Rooman kaltaiseen jattikaupunkiin en aio edes kajota yhden tai kahden paivan takia. Arvostan paikkaa liikaa. Sitten kun naen sen, haluan viettaa siella ainakin viikon loman.
Toivottavasti matkajarjestykseni olisi tama: ensi sunnuntaina Milano tai Torino, sitten seuraavana viikonloppuna Venetsia ja sitten Genova.
Mutta tarkein ja parhain kokemus on elamaa italialaisen perheen arkea 5 viikkoa. Kokemus, joka ei ikina unohdu. Ihmisen pitaa vieda itsensa mukavuusalueensa ulkopuolelle, koska usein siella odottaa jotain itsensa ylittamisen arvoista.
"Paina mieleesi joka hetki nakymattomalla kameralla, koska mina hetkena tahansa joku voi pudottaa Nutella-purkin lattialle" - Emmi Tieva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti