Ylipainoa tuskin on tämän matkan jälkeen vain matkalaukussa

Työkuvaani kuuluu myös niiden 5 viikon aikana tehdä pojille lounasta päivisin, se on ainoa ruuanlaittoon kuuluva velvollisuuteni. Mitäköhän lounas tarkoittaa Italiassa...No, se selviää ensi perjantaina ekana työpäiväni. Ajattelin ottaa jokaisesta annoksesta kuvan, vaikka tämä ei ruokablogi olekkaan. Eihan sitä tosin tiedä mihin suuntaan tämä 5 viikon aikana menee...
Huh, nyt tuli taas sellainen jännityksen ja realismin sykähdys rinnassa. Tämä on totta ja vihdoin lähden.
Enää 3 yötä koti-Suomessa.

AAAH - kuulen jo muodin jumalien kutsun

Di modo pazzesco 
(suom. muotihullu)
En malta odottaa Italiaan pääsyä. Olen muotihullu ja shoppailuaddikti toisessa polvessa. Mikä olisikaan parempi maa kaltaisilleni kuin Italia. Lennän iltalennolla Milanoon torstaina, joten en ehdi nähdä oikeastaan muuta kuin lentokentän (toivottavasti reittimme kylään menisi kaupungin läpi). Mutta ei huolta, aion vapaapäivinäni, joita on 1 viikossa ( aina la tai su) ja joka työpäivänä kello 17 jälkeen matkata nähden Italiaa. Milano nähtävänä heti alussa. Ainakin tällä hetkellä olen suunnitellut käyväni Biellassa (lähin suurkaupunkini, jossa tuotetaan monia merkkejä ja sen takia siellä on outletteja paljon, pyörryn jos siellä on Pradan tehtaanmyymälä), Milanossa "muodin Mekassa" ja Genovassa ( ihana satamakaupunki).
Tuntuisi kuin menisin luksusmuodin alkulähteille, vähän kuin "emäaluksen kutsu". Rakastan oikeaa muotia ja kyllä, minusta on olemassa vain yksi oikea muoti. Ja se on sitä, kun vaatteista ja asusteista intohimoisesti pitävät ja huolitellusta ulkonäöstä välittävät, rahaan tai aikakauteen katsomatta, toteuttavat tätä. Muotia ei ole pukeutua niinkuin kaikki muut ja seurata "trendejä", vaan se on eleganssia. Kyllä sen tietää, kun näkee muodikkaan ihmisen. Sen vain tietää. Harmittelen vain ettei ole syksy tai talvi; saisin esitellä upeaa vihreää, polvipituista villakangastakkiani Italiassa. Tai mustia polvipitusia nahkasaappaitani. Voisinkohan silti ottaa ne saappaat mukaan...Täytyy miettiä. Tällä hetkellä mukaan lähtevissä kengissä on: juoksulenkkarit, tennnarit (leikin ja urheilen kuitenki kaiket päivät kolmen pojan kanssa), vaaleaa nahkaa olevat "jeesus-sandaaalit", ruskeat gladiaattorisandaalit, harmaat tolppakorkoiset korkkarit ja ehkä varvassandaalit. Tiedän, ehkä on tyhmää miettiä tuon kenkämäärän jälkeen varvassandaalien painoa.
En edes puhu vielä laukuista...

Kaikki italialaisia merkkejä!!!
Okei, saan palkkaa 50 euroa/vk, mutta jos löytyisi jotain alennusmyynnissä ja vielä tehtaanmyymälästä.
Tällästä se tulee olemaan: merkkivaatteista, niiden pitämisestä ja niistä kirjoittamisesta haaveileva kirjoittaja tulee tarvitsemaan kaiken itsehillintänsä olemaan viemättä vanhempia perikatoon.
Laitan kuvan tänne myöhemmin varmasti jo ylipainoisesta matkalaukustani, kun pakkaus on valmis.

Au pairiksi

Tulen olemaan isosiskona 5 viikkoa kolmelle pienelle pojalle Italiassa. Ovatko he riiviöitä vai enkeleitä, se selviää myöhemmin. Halusin alkaa kirjoittamaan blogia au pairina olosta, jotta voin jakaa tämän kokemuksen niille, jotka miettivät ehkä samalle seikkailulle lähtöä. Kyllä, suhtaudun tähän seikkailuna enkä piiaksi lähtemisenä. Matkani alkuun 2 kokonaista päivää, lähden siis ensi torstaina Finnairin lennolla klo 16.05 Milanoon. Ennen päiväkirjamaisen blogin alkua haluan kertoa vähän taustatietoa itsestäni ja siitä miksi lähden. Ja kaikesta siitä mitä tapahtuu ennen lähtöä.

Aluksi; jos ette ole stereotypinen omien lapsien hoidosta haaveileva, vauvojen vaatteita söpöstelevä ja muutenkin enkelimäinen naishahmo, ei haittaa. En minäkään. Haaveilen opiskelusta yliopistossa. Olen tämän kevään tuore 18-vuotias ylioppilas. En oikein usko mahdollisuuksiini saada pääsykokeeni perusteella opiskelupaikkaa, ehkäpä juuri sen takia, että en oikein tiedä vielä mikä on se minun juttuni. Mutta nuoriahan tässä vasta ollaan. Haaveilen akateemisesta urasta, mutta silti minua kiehtoo taiteellisempi ura. Rakastan valokuvausta ja se on asia, jossa haluan kehittyä. Odotan saavani upeita valokuvia matkaltani. Mutta au pairiksi pääsy ei vaadi niin paljon kokemusta lapsista kuin yleisesti ehkä annetaan ymmärtää. Minun profiilissani lukee rehellisesti, että olen ainut lapsi, joten minulla ei ole kokemusta nuorempien sisarusten hoidosta tai elämisestä lasten kanssa. Kokemukseni lapsien hoidosta on 8. luokan  1 vk TET-harjoittelu Pikkutahvon päiväkodissa, 9.lk 2vk TET-harjoittelu Anttilan koulun ala-asteella ja leikkiminen ystävien nuorempien sisarusten kanssa ja kummityttöni.

Eli jos vain etsit ikimuistoista työkokemusta (palkallista), jossa saat elää hetken aikaa toisessa kulttuurissa ja olet rohkea ja elämäniloinen, au pairiksi lähtö ei ole hullumpi valinta. Ja näyttää hyvältä cv:ssä.

Oletko niitä useita eri kieliä opiskeleviä tulevia pikkutulkkeja? Jos et, ei haittaa. En itse opiskellut peruskoulussa ja lukiossa muuta kuin ruotsia ja englantia. Pääasiassa haetaan englannin kielellä toimivia au paireja, joten jos vain puhut sujuvasti englantia niin pärjäät varmasti. Muiden kielten osaaminen tietenkin tuo lisää kohdemaita, jos esimerkiksi Ranskassa perhe etsii ranskaa puhuvaa au pairia. Itse toivon oppivani italiaa ja jatkavani sen opettelua Suomessa.

Kohdemaa? Siinä ei kannata olla pelokas ja miettiä turvallisia maita Suomen läheltä. Sinut voidaan kidnapata Suomessakin. Onpa kannustavaa tekstiä. Tarkoitan vain, että menkää mukavuusalueidenne ulkopuolle. En puhu italiaa ja olen käynyt siellä kerran rantalomakohteessa 11-vuotiaana.

Olen lähdössä 15 000 asukkaan kylään, Rosazzaan, Pohjois-Italiaan. Ensimmäisessä kuvassa näkyy Biella, joka on Rosazzasta n.10 km päässä oleva kaupunki. Siinä takana näkyvät Alpit, kyllä Euroopan suurin ja korkein vuoristo. Kylä on hyvin lähellä Sveitsin rajaa. En edes tiennyt tuon kaupungin tai kylän olemassaolosta viime helmikuussa. Eli rohkeasti vain, Au pair-worldissä voi valita 5 maata, josta etsiä perhettä. Hullutelkaa.

Pitkän pohtimisen ja itsetutkinnan tulos? Siihen on aikaa, kun olette uudessa maassa, kulttuurissa, kaupungissa, kylässä ja perheessä. Itse tein profiilin mielijohteesta viime maaliskuussa, kirjoittelin muutamien perheiden kanssa keväällä ja tein viime toukokuun alussa sopimuksen isäntäperheeni kautta. En edes ajatellut lähteväni taikka saavani perhettä vähäisen kokemukseni takia. Mutta ihmeen kaupalla minusta tuli aika suosittu ja saan edelleen pyyntöjä kerran viikossa. En poista profiiliani vielä, kun en tiedä tulevasta vuodesta...Ehkä 5 viikon au pair reissuni jälkeen lähden pitemmäksi aikaa. Jos kiinnostaa; tehkää profiili, ette sitoudu mihinkään vaan katselette tarjontaa vain.

Mistä sitten löytää perhe? Itse googletin "au pairiksi", ensimmäinen otsikko haun tuloksista

"https://www.aupair-world.net/

Teette profiilin täyttämällä valmiit kysymykset ja sitten kirjoitatte pidemmät "essee-vastaukset" kohtiin, "Dear family" ( yleinen hakukirje kaikille perheille), "About me" ( kerrotte itsestänne mahdollisimman mieleenpainuvasti) ja "Why do I want be an au pair?". Sen jälkeen profiili on valmis ja voitte alkaa tutkia sopivia perheitä. Kun ehkä löydätte sopivan, lähetätte hakemuksen ja siihen voi kirjoittaa henkilökohtaisen viestin. Ja tämän viestin merkitystä korostaisin. Sivulla se näkyy valinnaisena, mutta itse kirjoitin aina kaikille, joille lähetin hakemuksen pitkän viestin itsestäni, siitä miksi haluaisin heidän perheeseensä ja nähdä heidän kotimaansa. Uskon, että kun perheet etsivät au pairia ja heille tulee paljon hakemuksia, he arvostavat sitä yhtä, johon on nähty ekstra-vaivaa. Uskokaa tai älkää, mutta olen elävä todiste siitä. Ahkeruudella ja omalla innostuksella kuitataan kokemuksen puute. 

Kokovuoden sitoumus? Voitte valita profiilissanne kuinka pitkäksi ajaksi haluatte työsuhteen. Kaikki perheet eivät etsi vuoden tai kahden lastenhoitajaa, vaan monet, kuten minun isäntäperheeni ja kaikki joille kirjoitin, lyhytaikaista 1-4 kk kesäseuraa lapsille. 

Jos vietätte välivuotta, alatte uskoa, että sellainen on edessä, ette tiedä mitä haluatte opiskella tai haluatte cv:seenne kohdan ulkomailla suoritetusta työsuhteesta, au pairina olo on hyvä vaihtoehto. Elämä on seikkailu ja sen aikana pitää kokea niin paljon kuin on mahdollista. Jos jatkatte lukijoinani, kuulette minun ensi au pair-työstäni päivä päivältä.

Vielä 2 päivää Suomessa.

Toivottavasti tästä tulee ikimuistettava kokemus.

"Anna kaikkesi elämälle, niin elämä antaa kaikkensa sinulle"  - Norman Vincent Peak