Nyt olen jo Suomessa, joten blogin pitämiselle au pairina olosta ei ole enää tarvetta. Viimeisessä päivityksessäni haluan kuitenkin selvittää lukijoilleni (olen huomannut, että teitä on ollut yllättävän paljon) miksi viimeisiltä viikoilta en enää kirjoitellut. Syy on hyvin yksinkertainen. Minulla oli liian mahtavaa aikaa käyttääkseni sitä koneella istumiseen. Se on se syy. Vietin poikien ja perheen kanssa arkea aamuaikaisesta iltamyöhään eikä sen jälkeen enää tuntunut mielekkäältä avata konetta. En kaivannut tietokoneella istumista ollenkaan, en tarvinnut melkein viimeisen 3 viikon aikana mitään netistä. Pari kertaa juna-aikatauluja.
Mutta mitä au pair-kokemukseni aikana oikeasti tein ja mitä muistoja saan kantaa mukanani.
-Matkustin Genovaan, mikä on Euroopan vanhimpia satamakaupunkeja ja tunnettu prostituutiosta. (Huomattiin!)
-Söin pitsaa hiekkarannalla illan pimeydessä, meren toisella puolella oli vastassa Afrikka.
-Korkeanpaikankammoinen vaelsi Alpeilla 8 tunnin reissun, yli 3 km:n korkeuteen ja otin aurinkoa huipulla lumen ympäröidessä meitä.
-Näin italialaista yöelämää. (Jätetään tämä kohta tähän:))
-Sain italialaisia ystäviä. Alberton, Gretan ja Pian. Pia on henkilö, joka ansaitsee tulla esitellyksi. Tämä varmasti yli 75-vuotias italialaisrouva alkoi puhua minulle sujuvaa englantia poikien tennisharjoitusten katsomossa ja siitä ystävyytemme lähti. Selitys hänen englannin kielen taidoilleen on hänen nuoruudessaan, milloin hän opiskeli Kiinassa. En usko, että koko Euroopasta löytyy kovin monta naishenkilöä, jotka ovat opiskelleet Kiinassa 50-ja 60-luvuilla. Maon Kiinassa. Voi mitä Pia on nähnytkään. Tapasimme ja juttelimme usein läheisessä puitossa, johon menin poikien kanssa. Hän pelasi uhkapelejä muiden vanhusten kanssa ja oli aina maksamassa pelivelkoja. Kaikkea hyvää tälle uskomattoman rohkealle teräsmummolle.
- Olin konsertissa pienessä Barolon kylässä, joka on tunnettu maailman parhaista viineistä. Tällä reissulla hillitön rankkasade yllätti juhlijakansan ja tuhansien ihmisten panikoidessa, jouduimme eroon toisistamme perheen kanssa. Minä pysyin perheen isän kanssa ja äiti lapsien. Kylä sijaitsi korkealla kukkulalla ja alas parkkialueille oli pitkä matka. Ihmisten juostessa isoa tietä alas ja veden syöksyessä alas taivaalta, perheen isä näki parhaakseen, että jäämme odottamaan sateen loppumista johonkin.Löysimme autiotalon, josta tuijotimme ohikulkijoita. Se oli kuin happyhour-vesimaraton. Ihmisiä kuin pipoa, suurin osa humalassa ja kaikki juoksevat rinnettä alas. Muutamat ohikulkijat huomasivat suojamme ja liittyivät seuraan. Joku n. 6 hengen ryhmästämme autiotalossa halusi ottaa selfieen ja se on jonkun facebook-sivulla. En vain tunne näitä ihmisiä, mutta hauskaa meillä oli. Sade ei loppunut, joten sitten vain lähdimme kävelemään. Hurraa-huudot, musiikki kaiuttimia kantavista ihmisistä, kova vesisade, Italian lämmin ilma aamuyöllä ja ympäröivät viinipellot. En voinut kuin hymyillä kävellessämme. Löysimme lopulta muut perheenjäsenet ja edessä oli pitkä ajomatka kotiin. http://www.collisioni.it/en/
- Nautin aamupalaa aamukahdeksan aikoihin Milanon keskustassa, cappuccino ja croisantti
- Katsoin maisemaa Milanon maamerkin, pääkatedraalin katolta (katolle saa kivuta portaita pitkin 7 e hintaan)
- Juoksin 16 km Rosazzan vuoristossa
- Uin henkeäsalpaavan kylmässä vuoristojärvessä, 1,5 km:n korkeudessa, ryhmän jäsenet arvioivat veden lämpötilaksi 5-10 astetta, kylmyyden ymmärrätte, kun kerron kylpylöiden ja uimahallien minikylmäaltaiden olevan yleensä 12 asteisia.
- Matkustin Venetsiaan
- Venetsiassa ostimme ystäväni kanssa kuuluisat naamiot ja liikuimme ne naamalla Venetsian yössä
(Piipahdimme myös vanhimmalla kasinolla, joka on ollut olemassa jo Casanovan aikoina. Historia-friikin tuntemuksia on vaikea olla kuvailematta, kun on kaunis kesäyö Venetsiassa, renesanssin kaupungissa, ja katsoo maskin läpi maisemia, joita monet muut ovat naamioiden takaa satoja vuosia sitten katsoneet.)
- Olin isosisko ensimmäistä kertaa elämässäni
- Vietin lukemattomia iltoja pienessä, italialaisessa keittiössä nauttien illallista perheen ja heidän ystäviensä kanssa
Ennen kaikkea sain toisen perheen ja tulimme hyvin läheisiksi. Ilokseni voin ilmoittaa, että olen menossa takaisin. En tiedä vielä milloin, mutta vuoden sisällä. Tämä tekee minut onnellisemmaksi kuin 100 Nutella-purkkia.
Lähdin Italiaan au pairiksi, koska perhe vaikutti mukavalta, halusin ulkomaille ja en saanut Suomesta kesätöitä. Ennen kaikkea halusin tehdä jotain mitä en ole ikinä ennen tehnyt. Mielestäni se on erinomainen valinta silloin, kun tuntuu olevan vähän eksyksissä elämässä. Kun sinun pitää tottua kaikkeen uuteen: kieli, kulttuuri, ruoka, ihmiset, ilmasto, talo ja jopa aika, synnyt kuin uudestaan. Löydät todellisen minäsi, koska kaikki muu tuntemasi on poissa.
Ja jos itkette silmänne melkein irti, kun pitää palata kotiin(minä Milanon lentokentällä), se tarkoittaa vain, että kokemus on ollut upea. Ja seuraavia on tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti